Tiimien aiheet olivat
👉 henkilökohtaisen opetuksen/ohjauksen näkökulma
👉 ryhmänohjauksen/pienryhmäopetuksen näkökulma
👉 massaohjaus/opetus
👉 määrittelemättömän/tuntemattoman kohderyhmän ohjaaminen ja opettaminen.
Meidän tiimimme aiheena oli ryhmänohjauksen/oienryhmäopetuksen näkökulma opetuksen toteuttamisessa.
Ryhmäopetukseen soveltuvat opetusmenetelmät
Tiimimme lähti rakentamaan webinaaria opetusmenetelmän perusajatuksesta: Mikäon hyvä opetusmenetelmä ja miten valitsen sen?
Oppitunnin hyvä opetusmenetelmä ei itseasiassa ole vain yksi menetelmä, vaan soveltuvien menetelmien yhdistelmä. Vaihtelevat ja monipuoliset opetusmenetelmät vaikuttavat oppimistuloksiin sekä opiskelun mielekkyyteen. Vaihtelevilla menetelmillä tarjoat jokaiselle erilaiselle oppijalle mahdollisuuden osallistumiseen ja opetettavan asian sisäistämiseen. Esimerkiksi konstruktivistisen ja humanistisen oppimisteorian mukaan hyvä opetusmenetelmä on sellainen, joka sisältää keskustelua ja tekemistä. Oppija pääsee osallistumaan ja opettamaan itse. Luennointi ja perinteinen opettaminen ei myöskään ole väärin, kunhan muistaa käyttää menetelmiä monipuolisesti, soveltaen opetettavaan asiaan, ottaen huomioon ryhmän ja erilaiset oppijat.
Opetusmenetelmää valitessa:
1. Huomioi opetettava aihe, sisältö ja opetuksen tavoitteet.
2. Ota selvää opiskelijoiden osaamisen tasosta.
3. Valitse tuttu menetelmä tai valmistele opetuksen toteutus huolella.
4. Huomioi myös käytettävissä olevat tilat, materiaalit ja välineet, aika sekä ryhmän koko.
Ennakkotehtäväksi valitsimme kolme ryhmänopetukseen soveltuvaa menetelmää (porinaryhmät, lumipallo ja palapeli), joihin opiskelijoiden oli tutustuttava etukäteen. Ennakkotehtävän sai toteuttaa joko lukemalla (linkki ennakkotehtävän lukuosioon: yhteistoiminnallinen oppiminen) tai quizlet- alustalle (linkki quizlet:iin: pienryhmien opetusmenetelmiä) luodulla menetelmä tietoudella ja peleillä. Quizletissä menetelmistä tietoa löytyy flashcards-osiosta ja sivulla löytyy useita pelejä asian kertaamiseen. Suosittelimme ennakkotehtävässä tehtäväksi Match-pelin, jossa opetusmenetelmän nimi siiretään sopivan kuvauksen päälle. Quizlet oli minulle uusi oppimisalusta ja pidin sen monipuolisista mahdollisuuksista oppia ja kerrata oppimaansa.
Ryhmätyömenetelmiä on monenlaisia. Toimme webinaarissamme esiin yhdeksän esimerkkiä.
Diassa näkyy kahdeksan ryhmätyömenetelemää ja yhdeksännen toteutimme webinaarissa toiminnan kautta. Opiskelijat pääsivät väittelemään palapelimallin, lumipallon ja porinaryhmän ideasta opetusmenetelmänä. Menetelmiin tuli tutustua ennakkotehtävässä, että periaatteessa menetelmät olivat jo tuttuja. Kuitenkin muistin virkistykseksi väittelijät saivat katsoa oman väittelyaiheenseensa opetusmenetelmävideon. Videot kuvasi ja editoi tiimimme jo opettajana toimiva opeopiskelija. Kiitos Outille!
Väittely opetusmenetelmänä
Väittely on tehokas tapa edistää tietojen omaksumista ja omakohtaistamista, mutta myös näkemään toisenlainen lähestymistapa asioihin. Se kehittää puhe- ja viestintätaitoja, ongelmanratkaisua, loogista ajattelua ja erilaisten johtopäätösten tekemistä. Väittely perustuu omakohtaiseen tietämykseen asiasta, jolloin väittelijä pystyy esittämään ja perustelemaan mielipiteensä. Argumentointi on väittelyn ydin; väittelyssä pyritään löytämään toisen näkemyksistä epäloogisuutta ja vastaamaan niihin vastaväittein. Väittelyssä pyritään aina ratkaisuun. Se kuitenkin voi olla kompromissi, jossa molemmat osapuolet voittavat. Väittelyn toteutuksia on monenlaisia. Webinaarin väittelyssä käytimme kahta väittelijää ja kirjuria, joka kirjasi docs-dokumenttiin väittelijöiden keskustelun.
Palapeli opetusmenetelmänä
Lumipallo opetusmenetelmänä
Porinaryhmät opetusmenetelmänä
Palautteen ennakkotehtävästä ja webinaarista pyysimme jälleen palautelomakkeella, jossa ensimmainen kysymys oli sama kuin aikaisemmissa webinaarien palautelomakkeissa. Jos ajatellaan, että vastauvaihtoehdot 4 ja 5 ovat hyviä arvosanoja, opetukseemme oltiin varsin tyytyväisiä. Ainoastaan opetusmateriaalien kohdalla löytyisi hieman parannettavaa.
Lähteet:
Airaksinen (toim.) 1998. Innostu! Innosta! Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry.
https://www.kepa.fi/tiedostot/julkaisut/innostu-innosta.pdf
Enorssi. Työtapapankki. http://www.enorssi.fi/opetus-ja-materiaalit/tyotapapankki-1/tyotapapankki
Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana. Väittely.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Opetusmenetelmat06a/html/vaittely.html
Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana. Yhteistoiminnallinen oppiminen.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Opetusmenetelmat06a/html/yhteistoim_.html
https://www.kepa.fi/tiedostot/julkaisut/innostu-innosta.pdf
Enorssi. Työtapapankki. http://www.enorssi.fi/opetus-ja-materiaalit/tyotapapankki-1/tyotapapankki
Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana. Väittely.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Opetusmenetelmat06a/html/vaittely.html
Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana. Yhteistoiminnallinen oppiminen.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Opetusmenetelmat06a/html/yhteistoim_.html
Summa & Tuominen 2009. Fasilitaattorin työkirja. Menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry.
https://www.globaalikasvatus.fi/tiedostot/Fasilitaattorin_tyokirja.pdf
Tevere. Menetelmiä kouluttajille ja ohjaustyötä tekeville. http://tevere.fi/menetelmia/
Väittely. http://www.enorssi.fi/opetus-ja-materiaalit/tyotapapankki-1/vaittely
Henkilökohtaisen opetuksen/ohjauksen näkökulma
Massaohjaus ja -opetus
Määrittelemättömän kohderyhmän opettaminen ja ohjaaminen
Sivun kuvat: Troolareiden eistykset ja saadut palautteet
Otsikkokuvat: Pixabay https://pixabay.com/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti